Marko Vartianen - Head Coach (HC)
SAJL Hall of Fame - #22 Marko Vartiainen v. 2015
Marko Vartiainen aloitti uransa v.1992 Lohja Wildcatsissa josta tie vei Espoo Coltsin kautta Turku Trojansiin ja Helsinki Roostersiin. Vartiainen voitti urallaan yhteensä kolme Euroopan mestaruutta ja viisi Suomen mestaruutta.
Saksassa pelattujen nuorten 1996 EM-kisojen MVP-pelaaja oli myös turnauksen paras etenijä ja pistemies Suomen voittaessa EM-kultaa.
Bolzanon miesten EM-kisoissa 1997 Vartiainen iski itsensä kaikkien tietoon, kun Suomen jenkkifutismaajoukkue pieksi EM-turnauksen semifinaalissa Englannin pistein 24-6. Vasta 19-vuotias nuorukainen olikin Suomen paras pelaaja. Vartiainen keräsi jaardeja tasaisen tehokkaasti isojen englantilaispelaajien keskellä.
Finaalissa komeettamaisesti palloa 128 jaardin verran kantanut Marko Vartiainen teki ensimmäisen maalin. Itsepintaisesti ruotsalaiset varjostivat laitahyökkääjiä, mutta jättivät Vartiaisen vapaaksi ja hän teki ottelussa toisen maalinsa heittopelin päätteeksi. Suomi voitti Ruotsin 27-6.
Vuoden 2000 EM-finaalissa Vartiainen juoksi kaksi tärkeää maalia äärimmäisen tiukassa finaalissa Saksaa vastaan. Suomi voitti EM-kultaa numeroin 29-30.
Aktiiviuransa jälkeen Marko Vartiainen on jatkanut lajin parissa toimien U19 maajoukkueen valmentajana vuoden 2006-2007 ja miesten maajoukkueessa vuodesta 2009.
Saavutukset:
Nuorten sarjat:
U19 SM- kultaa 1994, 1995 ja 1996 Espoo Colts
U21 SM-kultaa 1995 Espoo Colts (game MvP)
Aikuisten sarjat:
Spagettimalja 1996, Espoo Colts
SM-pronssi 1997 Turku Trojans
SM-hopea 1998 (Vaahteramalja Team MVP), 1999 Turku Trojans (Vaahteramalja Team MVP)
SM-hopea 2001 Helsinki Roosters
SM-kulta 2000, 2002 Vaahteramalja Team MVP, 2003, 2004 (Vaahteramalja Game MVP), Helsinki Roosters
SM-pronssi 2005 Helsinki Roosters
All stars 1999
All stars 2001
All stars 2002
All stars 2003
All stars 2004
1997 SAJL Vuoden Tulokas
1998 Vuoden Etenijä
1999 Vuoden Etenijä
2001 Vuoden Etenijä
2002 Vuoden hyökkääjä
2003 Vuoden Etenijä
2004 Vuoden hyökkääjä
Nuorten maajoukkue:
U19 EM-kultaa 1996, Wiesbaden, Saksa. (Turnauksen Hyökkäyksen MVP, Finaalin MVP, Joukkueen MVP, Paras RB, Eniten maaleja)
Team Europe 1997, New Orleans, USA
Suomi-Ruotsi maaottelut 1994, 1996
Miesten maajoukkue:
EM-kultaa 1997, Bolzano Italia
EM-kulta 2000, Hampuri, Saksa
EM-hopea 2001, Frankfurt, Saksa
Suomi-Ruotsi maaottelu 1997, 2004
Japan Bowl 1998, Tokio
NFL Europe Camp 2002, Tampa Florida (leiri keskeytyi olkapäävamman vuoksi)
Valmennus:
Nuorten maajoukkue 2005-2006
Päävalmentaja Lohja Lions 2014-2017 (Tinamalja 2017)
UNC Apuvalmentaja ja GM 2018
UNC ja Lohja Lionesses päävalmentaja 2019 (Lionesses kultamalja 2019)